perjantai 31. elokuuta 2012

It's friday friday.. !

Tänään on ollutkin aikamoisen kiireinen päivä! Aamulla kahdeksan aikoihin suunnistin lukiolle, ja edessä olikin kaksoistunti saksaa. No vaihtovuoteni takia se ei tuota ongelmia varsinkaan tämän päiväisen kuuntelun puolesta, joka meni muuten aivan nappiin! :) Sen jälkeen olikin aika kerrankin oikein luvan kanssa lähteä koulusta, ja lähteä pankkiin hoitamaan asioita jonne minut ajoi ystäväni Jessica. Pankissa jouduinkin tovin istumaan, koska siinä kymmenen aikoihin olikin koko paikka täynnä vanhempia ihmisiä hoitamassa asioitaan. No oma vuoroni menikin aika ripeästi, ja mistään kauhean isosta asiasta ei ollut kyse, mutta sellaisesta, joka oli tänään hoidettava joten odottelu todella kannatti! Edessä oli vielä lähtö Turkuun, jossa minun oli määrä mennä lääkäriin. Sitä ennen pari ystävääni ajoi ohi, ja soitin tietenkin perään, että mihin sitä ollaan matkalla. Pikaisen puhelun jälkeen menimmekin sitten subiin aikaiselle lounaalle, ja siitä olikin sitten hyvin syöneenä mukava lähteä bussilla kohti Turkua. Matka kestikin odotettua pidempään, ja jouduinin soittamaan vastaanotolle tulevani hieman myöhässä. Joo tuo täsmällisyys ei ole tosiaankaan mun vahvimpia puolia. :D

 Lääkäri menikin tosi sujuvasti, ja Turusta minut tulikin hakemaan samainen ystäväni Jessica, ja tuttavallisemmin Jesko. Sitä ennen mulla olikin aikaa vähän kierrellä kaupungilla, ja tänään ihmiset olivat jotenkin tosi ystävällisiä. Hansassa käveltyäni suutarin ohi ajattelin kysäistä, että voisikohan he laittaa muutaman reijän minun lemppari vyöhöni, ja tietenkin minulla oli rahaa mukana, ja en olettanutkaan, että siitä tulisi kallis reissu, mutta näin halvalla en luullut selviäväni nimittäin mies teki sen ilmaiseksi! En ole varma onko se normaali käytäntö, mutta kyllä minä sieltä hymy huulilla lähdin, koska palvelu oli niin ystävällistä. :) Suutarilla ollessani Jesko soittikin mulle, ja ennen parkkipaikalle lähtöäni nappasin Arnoldsista meille Lattet mukaan. Sielläkin sain todella ystävällistä palvelua, ja oli mukava lähteä kuskaamaan sitä ihanaa pahvista donitsirasian näköistä rasiaa johon oli tehty kahvikupeille reijän mukanani autolle. Ennen lukiolle palaamistamme heitimme ystävämme Ninan yhden hänen kaverin luokse, ja siitä menimmekin kiltteinä tyttöinä takaisin lukiolle äikän tunneille. :)

Päivä jatkuin niin, että lähdimme Jeskon luo katsomaan The Vampire diariesin kakkos tuotantokauden viimeistä jaksoa. Jakson päätyttyä menimme hakemaan Jeskon pikkuveljen tyttöystävää juna-asemalta. Kävimme myös nopeasti moikkaamassa Jeskon poikaystävää ja siitä mut heitettiinkin sitten kotiin ja siivous saakin sitten alkaa! Saatuani siivottua olikin jo mentävä suihkuun, ja laittamaan itseäni kuntoon! :) Luulempa, että tässä oli tarpeeksi infoa tämän päiväisestä ohjelmasta, joten eikun hyviä illan jatkoja :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti