Luojan kiitos koulu alkoi tänään vasta kello kymmeneltä, joten sain nukkua tavallista pidempään! :) Mulla on tässä jaksossa siis 40 viikkotuntia, eli olen koulussa lähes joka päivä kahdeksasta neljään. Ei nyt mikään unelma jakso, mutta kuten edellisessä postauksessa mainitsin niin koulua on enää vain vähän jäljellä, ja jos oikein laskin niin meillä on vain 10 kokonaista koulupäivääkin jäljellä. :) No takaisin tähän päivään, mun kaverilla Ninalla oli liikuntaa ensimmäiseksi ja sai korvata sen lenkillä. Hän päätti sitten ottaa meidän Tilkun mukaan lenkille ja me otettiin se mukaan kouluun, kun Ninan piti mennä ennen lenkkiä ilmoittautumaan liikunnanopettajalle. Aikamoista hämmenystä ja valtavan lässytysaallonhan se meidän Tilkku sai siellä aikaan varsinkin opettajien keskuudessa! :D Pääsihän he sitten lopultakin lähtemään lenkille ja Tilkku juoksikin reippaana tyttönä peräti neljä kilomertiä Ninan kanssa, sillä aikaa kun minä menin ensimmäisille tunneille. Ensimmäiset tunnit olivat uskontoa, paitsi että meillä oli YO-kirjoitus info auditoriossa. Siinä kesti vain tunti ja uutta asiaa siellä ei ainakaan minulle tullut, kun tuli toi saksa kirjoitettua jo tänä keväänä pois alta. Muuten koulupäivä jatkui äidinkielen merkeissä ja viimeiset kaksi tuntia olikin opinto-ohjausta eli opoa. Kotiin päästyäni nukahdin melkein samantien ja missasinkin siinä koko kauniin päivän.. No nyt riittävästi nukkuneena on mukava lähteä kavereiden kanssa ulos, vaikkakin en pitkäksi aikaa, koska huominen työpäivä alkaakin kello yhdentoista sijaan jo kahdeksalta.
Sen lisäksi, että koulua ei ole enää kauaa jäljellä on mulle tapahtumassa aika kivoja juttuja! :) Kivoja juttuja esimerkiksi se, että mut opetetaan käyttämään vihdoinkin kassakonetta töissä! :D Eikö olekkin mukavaa, että joku voi ilahtua noin pienestä asiasta? :D No sen lisäksi odotan mun veljen ylppäri-juhlia ja ennen kaikkea odotan todella innolla sitä, että meille tulee meijän koulun kautta pari saksalaista vaihtaria viikoksi jonkun meijän koulun matkailu jutun takia. En ole siis ton tarkemmin ottanut selvää, että mistä nämä kaksi saksalaista herrasmiestä meille tulevat, mutta facebookissa laitoin toiselle heistä viestiä menemään, että he ovat tulossa meille asustelemaan. Vielä ei ole vastausta kuulunut, mutta eivätköhän he pian olemassaolostaan ilmoittele :) Tarkemmin siitä voin kertoa, kun se on ajankohtaisempaa, mutta näin suurinpiirtein he ovat tämän kuun puolessa välissä tulossa Suomeen. Selitän nyt vielä, että miksi olen asiasta niin innoissani: eli siis, koska olin reilu vuosi sitten saksassa vaihdossa niin saan taas pitkästä aikaa puhua saksaa oikein olan takaa! :) Ajattelin kyllä, että voisin kesällä lähteä taas moikkaamaan mun ihanaakin ihanampaa host-perhettä saksaan ja tämä onkin sitten hyvää treeniä sitä varten, ettei pääse saksankielen taidot ruostumaan. ;)
Loppuun ei muuta, kun hyvää perjantaita ja pitäkää oikein kiva viikonloppu! :) Sitte vielä pari kuvaa, siitä että minkä näkösenä tänää lähettii ulos :)



Moikkis asetin sulle haasteen :P Käy kattomassa se www.katariinamalinen.blogspot.com
VastaaPoista